Puuhapäivä: Särkiä, ruusuja ja kaikkein ylellisintä Puroniemessä

10.04.2026

Puuhapäivä lauantaina 21. maaliskuuta kokosi Puroniemen leirikeskukseen 60 osallistujaa. Ikähaitari oli leveä, nuorimmasta 11 kuukauden ikäisestä vauvelista yli 80-vuotiaaseen uskolliseen ystävään. Agendalla oli pääsiäisaskartelua ja kalastusta.

Jää oli huolellisesti tarkastettu ja kairat ääriteräviksi hiottu. Tällä kertaa ei lasten tarvinnut kaloja taskuihin tunkea, muovipussit odottivat rannalla kalasaaliita. Timo oli viime vuodesta viisastuneena ne sinne varannut. Isällis-äidillistä kalastuksellista huolenpitoa sai jokainen pieni ahvenia ja särkiä sieppaava, siihen oli varautunut yhdistyksemme lähes kymmenhenkinen vapaaehtoisjoukko ja tietysti Mark-ohjaaja.

Kreppipaperien värit hehkuivat ja muuttivat muotoaan kukkasiksi, ruseteiksi, nauhoiksi. Ihan uudenmallista ruusua näperreltiin Seijan neuvonnassa. Aada ohjasi pikkuaskartelijoita virpomavitsan koristelussa. Sofia istui taikamaaliensa ja -purkkiensa takana ja onnistui hämmästyttämään lapsimarmoroijaa. Kun väripisaroita tiputettiin veteen ja siinä pyöriteltiin koristeltavaa munaa, oli lopputulos muotojen ja värien kirjoa, ihanaa magiaa. Ja toisaalla ikonien väritystehtävät hiljensivät pöydällisen lapsia keskittyneeseen taidetyöhön.

Puroniemen sali on juuri sopiva pienimmille juoksuharjoituksiin, siis pitkän pöytäjonon molemmin puolin. Ja kyllähän he välillä juoksivatkin ja melusivat ja touhusivat ja joku väsyi ihan itkuun asti.

Älyllisemmät keskustelut joutui käymään lähes korva-korvaan tasolla ja kovaäänisesti. Mutta me tutustuimme, tapasimme ja olimme yhdessä kansainvälisesti - ateriointia unohtamatta, kiitos keittiön. Jäätävän kylmien talvikuukausien jälkeen nautimme yhteisöllisyyden lämmöstä ja meitä katsoivat ikonit. Vanhimmat niistä ovat seuranneet kävijöitä jo vuodesta 1958, jolloin Puroniemeen tulijat olivat lähes sataprosenttisesti siirtokarjalaisia ortodokseja.

Suurinta ylellisyyttä päivässämme oli metropoliitta Panteleimonin ja isä Harrin mukanaolo. Me saimme olla paimentemme lähellä. Oli keskustelutuokioita, uusia suunnitelmia ja kävipä metropoliitta kalastuksen valvonnassakin. Lopuksi isä Esipaimen kertoi pääsiäiseen liittyviä lapsenmuistojaan ja neuvoi virpojia niin pukeutumisen kuin lorunkin suhteen. Noidan asu ei kuulu ortodoksiseen virpoma-perinteeseen ja miten voisikaan, kun kysymys on siunauksen toivotuksista.

Iloinen metelöinti lakkasi ja pyhä hiljaisuus täytti salin. Isä Esipaimen ja Harri-pastori toimittivat rukoushetken ja siunasivat virpomavitsat, joiden mukana pääsiäisen rakkaudellinen viesti lähti eteenpäin kymmenille ja kymmenille läheisille ja ystäville. ”Kaukana kavala maailma”, sydän lämmenneenä läksimme kotiin.

Mirja Mäkinen, puheenjohtaja, Puroniemen ystävät ry

Kuvat: Risto Hiltunen

Puuha_1_S.jpg

Puuha_2_S.jpg

Puuha_3_S.jpg

Puuha_4_S.jpg

Puuha_5_S.jpg


19.09.2026Tervetuloa puurojuhlaan su 29.11.!
18.09.2026Heinäkuun talkoissa paikkoja parannettiin sekä raivattiin pusikoita kuin varastoakin!
10.09.2026Syystalkoisiin la 19.9. tervetuloa!
07.07.2026Petrun praasniekkaa juhlittiin Puroniemessä kaksi päivää
31.05.2026Petrun praasniekkaan su-ma 28.-29.6.!
26.05.2026Elämänkerta isä Hermannista
25.05.2026Vieraita Valamosta Puroniemessä
24.05.2026Monenlaista virikettä leirielämään
07.05.2026Ihan uutta: talkooleiri aikuisille ke-pe 29.-31.7.
02.05.2026Kevättalkoopäivät pe-su 15.-17.5. kutsuvat!
10.04.2026Puuhapäivä: Särkiä, ruusuja ja kaikkein ylellisintä Puroniemessä
04.04.2026Vuosikokous 2026: Entisillä männään
06.03.2026Heinäkuun perheleiri ma-pe 6.-10.7. kutsuu!
26.01.2026Puroniemen Ystävät ry:n vuosikokous su 22.3. klo 14 Puroniemessä
25.01.2026Perheiden puuhapäivä la 21.3. Puroniemessä
15.12.2025Avustus Mansikka ry:ltä - Turvaa terveyteen ja sähkölaitteiden toimivuuteen Puroniemessä
11.12.2025Puheenjohtajan puhe puurojuhlassa
11.12.2025Iloinen savolais-karjalainen puurojuhla
07.12.2025Puroniemen rakennukset A-luokkaa
23.10.2025Puurojuhla la 29.11. - ilmoittaudu ajoissa!
12.10.2025Puroniemessä talkoiltiin lokakuussa
31.07.2025Puroniemi - Sydämen koti
12.07.2025Jukka Puranen - 80 vuotta vanhentumatonta energiaa
17.03.2025Vuodelle 2025 valittu hallitus jatkaa tutulla kokoonpanolla
10.01.2025Kesää 2025 odotellen, menneeseen katsahtaen Ollaan yhdessä -leiriin 2024 palautetta
23.10.2024Jatkis 2024
15.05.2024Melekone juttu, ainakii mahoton
14.05.2024Sängynkantokeikka - pelastajat pulasta pelastamassa
19.04.2024MITÄHÄN PURONIEMEN MAASTA LÖYTYY?
17.03.2024OLIPA MUKAVA PÄIVÄ - PERHEIDEN PUUHAPÄIVÄ 16.3.
15.03.2024ISON ILON AIHETTA YHDISTYKSELLE JA KUNNIOITTAVAA KIITOSTA MANSIKKA ry:lle. MÄKIMAJAN KUNNOSTUKSEEN 25 000 EUROA AVUSTUSTA.
20.09.2023Viikonloppu Ortodoksia-leirillä
24.08.2023Syksyn 2023 ohjelmaa
20.06.2023Kaikkien leiri 16.-18.6.2023
29.04.2023Puroniemen omat "apostolit"
05.04.2023Puroniemi on mukana kylien yhteiset tilat-esittelyssä
27.03.2023Vuosi vaihtui - hallitus ei
22.03.2023Kun hauki söi ahvenen - väriä, iloa ja hartautta Puroniemessä
27.11.2022Perinteinen puurojuhla 27.11.
15.07.2022Puroniemen perinteinen perheleiri
30.06.2022Petrun praasniekka ja omat apostolimme Pietari ja Paavali
20.05.2022Lettukestit ja ketjuheittotestit
25.03.2022Vuosikokouksen 2022 satoa
14.02.2022Puroniemen ystävät ry:n kevätkokous lähestyy
07.02.2022Puroniemen alueesta kokonaiskuva. Historiaa ja kasveja opasteina
06.09.2021Orodoksia leirin 2021 tunnelmia
17.08.2021Diakonian palvelupäivä 1.9.2021
02.08.2021Ortodoksinen venäjänkielinen perheleiri Puroniemessä
30.07.2021Kuopion ortodoksisella seurakunnalla oli kesällä 2021 peräti kolme leiriä Puroniemessä
28.07.2021Metropoliitta Arseni vierailemassa Puroniemessä 28.7.kristinoppileirillä
16.07.2021Puroniemen Perinteinen perheleiri
30.06.2021Petrun praasniekka Puroniemessä - kesää ja juhlaa parhaimmillaan
17.06.2021Kajaanin kripa 2021
30.05.2021Lettukesti-ilta 27.5.2021
25.05.2021Puroniemen kevättalkoot osa I
15.05.2021Silta yhdistää
08.04.2021AURINGONKELTAISIA RUUSUJA ARKKIMANDRIITTA HERMANILLE!
26.03.2021VUOSIKOKOUKSEN PÄÄTÖKSIÄ
25.03.2021Puuhapäivien pääsiäiskoristeita menneiltä vuosilta.
09.02.2021Vuosikokous 21.3. klo 14
22.12.2020Joulutervehdys
13.08.2020Suonejoen taideseura ry:n kiitokset ja upeita leirikuvia
02.07.2020Isä Harri lampaita kaitsemassa Puroniemessä
27.04.2020Leirit ja tapahtumat peruttu
16.07.2019Tsasounasta ei lintsattu ? viisi päivää ja yhdeksän palvelushetkeä
15.07.2019Ollaan yhdessä -leirin 2019 kokemuksia Niilon, Joonan, Jonatanin, Ronjan, Janikan, Niklaksen, Paulan ja Arton muistelemina.
29.06.2019Ruusuja praasniekassa
14.05.2019KUOPION SEURAKUNTALAISET RANSKALAISELLA VISIITILLÄ METROPOLIITTA PANTELEIMONIN PAIMENTAMANA
13.05.2019TOUKOKUINEN LAHJOJEN PÄIVÄ eli iisalmelaisten iloinen vierailu
08.04.2019Mikä ihana pappi! Puuhapäivät Puroniemessä.
20.03.2019Tilit täsmäsivät ja kertomus oli totta
01.02.2019Vuosikokouskutsu
29.10.2018"Ja isä Hermanni oli huippu, se oli paras." Ollaan yhdessä "leirin muisteluita
23.09.2018Meill` on metsässä nuotiopiiri. Monia armorikkaita vuosia, Puroniemi!
05.09.2018Diakoniapäivä Puroniemessä - kun kutsuttiin, niin tultiin
03.09.2018Syystalkoot 29.9.2018
07.06.2018Ollaan yhdessä leiri 2.-6.7.
26.05.2018Kerrothan muistojasi Puroniemestä!
19.03.2018Vuosikokous valitsi kuluvan vuoden toimijat
19.03.2018Mitäs Perheiden puuhapäivillä 17- 18.3.2018
20.11.2017Puurojuhlaan 10.12.2017
28.07.2017Kuopion ortodoksisen seurakunnan kripari 2017
19.07.2017Ortodoksialeiri 11.-13.8.2017
30.06.2017Sipulikupoli lahjoituksena Puroniemeen
19.06.2017Mitä tapahtuikaan Kaikkien leirillä 2017?
12.06.2017Kolmannen sukupolven puroniemeläisiä monikulttuurisuutta oppimassa.
15.05.2017Kesän 2017 perheleirit ovat jo täynnä
02.05.2017Puroniemen leirikeskus Paikallislehti Sisä-Savossa
10.04.2017Puroniemen kevättalkoot
10.04.2017Irina-iguaani ja Tuukka-toukka tutustuivat Perheiden puuhapäivillä
26.03.2017Vuosikokousuutisia.
21.03.2017ULLA, LAHJA, JUUNO, PEKKO JA HOVI - JUHLAVUODEN PÄÄTÄHDET PURONIEMESSÄ
15.03.2017Hiljaisuuden retriitti 27.4.- 1.5.
15.03.2017PERHEIDEN PUUHAPÄIVÄT 1-2.4.2017
01.03.2017PERHELEIRI 2017
26.02.2017Vuosikokouksen muuttunut aikataulu!
14.02.2017Vuosikokoukutsu
30.01.2017Yleiset pilkkikisat 18.3.
30.01.2017HEVOSMETSÄTYÖKURSSI 04.-05.03.2017
19.01.2017Tapahtumakalenteri kevät ja kesä 2017

Näytä lisää »