Tsasounasta ei lintsattu ? viisi päivää ja yhdeksän palvelushetkeä

16.07.2019

”Täällä yhdistyy mahtavalla tavalla leiri-, kirkko- ja perhe-elämä” kirjoitetaan Ollaan yhdessä –perheleirin palautteessa. Leiri järjestettiin Puroniemessä heinäkuun ensimmäisellä viikolla. Lahden seurakunta yhtenä mahdollistajana lähetti huippumahtavan kanttorin, Elia Pietarisen, sekä osallistujia. Leiriväkeä saapui niin Lapista, länsirannikolta kuin aivan etelästä. Leirillä saattoi kuulla suomen lisäksi ruotsia, viroa, venäjää ja turkkia. Ekumeenisen leirin tunnusmerkistökin täyttyi, osallistujat, joita kaikkine apujoukkoineen oli 74, edustivat ainakin neljää uskontokuntaa. Ortodoksisuus kiinnostaa - ja elää.

Niin hyvin aluksi ryhmäydyttiin, että aikuisten tutustumiskeskustelut piti väkisin keskeyttää. Ohjaajat Oona Bordi, Herman Honkaselkä, Petra Montonen, Tiitus Piispa, Julia Siimento ja Mikael Vilhunen ja veivät lapsiryhmänsä pihaleikkeihin ja peleihin; lännen nopein tuli selville ja ponina pyörityksi. Liikkumista vauhditti myös kunnan nuorisotoimen väki. Toiminnan jälkeen pysähdyttiin vedenpyhitykseen tsasounassa ja vaellettiin arkkimandriitta Hermanin johdolla siunaamaan majapaikat asukkaineen.

Leirillä ei sade haitannut, ohjelman runsaus imaisi mukaansa. Aikuisille oli luentoja kiintymyssuhteista, tempperamenttieroista, Raamatun ihmissuhdedynamiikasta ja kohtaamisesta. Opittiin kellojen soittoa, resitatiivista lukemista ja ortodoksisia lauluja sekä pajupillien tekoa ja onkikalastusta. Oli taide- ja tanssipajoja, ”kylpylähoitola”, sirkus- ja teatteriesityksiä, pelejä, leikkiä askartelua. Ja tietysti aina rakkaassa leirikirkossa rukoushetkiä, akatistos ja liturgia. Oli nuotioiltoja ja keskusteluja. Jokailtainen uiminen ja saunominen lauluineen olivat huippuhetkiä, joku taisi vilustuakin, kun ei malttanut vedestä edes saunaan.

 Vieraitakin oli: Rautalammin kunnan ylipalomies Jukka Korhonen havainnollisti, miten kauhistuttavat liekit leimahtavat kahteen metriin, jos heitämme kupillisen vettä tuleen asti kuumenneeseen munkkirasvakattilaan. Erinomaisesti hän myös esitteli savolaisilla tarinoilla höystettynä hyökkäysautoa, höökiä, jonka kalustukseen kuuluu letkujen ja ruiskujen lisäksi ainakin sata muuta esinettä talikosta moottorisahaan.

Kalastuksen erityispiirteistä nautittiin rannassa, oli monta onkea rivissä, ei hätiköintiä, ei riehumista eikä ainoatakaan koukkua pienillä poskilla. Kalastuksen opettaja Risto Hiltunen ja Arto Erkkilä saivat osakseen varauksetonta ihailua kalastusta neuvoessaan. Ahvenia ongittiin ja kun sitten huiskaistiin järvestä iso hauki ja lahna, marssi kokonainen seurue ylpeänä niitä näyttämään. Ja kaikkea valvoi muikkumestarinakin tunnettu arkkimandriitta Herman. Leiripappeina ja luennoitsijoina toimivat myös isä Risto Käyhkö sekä isä Martti Hänninen.

Kuvataideopettaja Risto Hiltunen veti ulkona myös ympäristötaidepajan, saattaapa teoksia löytyä vieläkin lähimetsiköstä, kuten puusta tehdyt kädet luisevine sormineen kättelemässä leiriystävyyden merkiksi. Puukot heiluivat hyvissä hommissa myös Arton ja Urhon opettaessa pajupillien tekoa. Pillien kimeys vislasi pitkin iltaa nuotion ympärillä, kunnes paju korvien onneksi kuivui.

Tansitaiteen lumoihin  johdatteli Laura Rukola leiriläisiä kolmena eri ryhmänä. Oli hauskuuden, musiikin ja leirin houkuttamaa eläytymistä ja omaa luovaa liikettä. Ilo nousi päällimmäiseksi tunteeksi, iällä ei väliä, kun piti keholla seurata silkkipaperin lentoa tai kontata ilveksenä lattialla. Miehenköriläätkin eläytyivät niin, että käskivät laittaa ikuisen sensuurin todistusaineistolle eli valokuville.

Viimeisen iltayön jalisottelusta ohjaajat vastaan leiriläiset ei kiivaita käänteitä ja huraahuutoja puuttunut. Sahara-pelikenttää juostiin ja maaleja tykitettiin. Nuotio alkoi jo hiipua ja laskeva aurinko punersi mäntykankaalla pelin päättyessä. Seuraava päivän päätteeksi tuleva koti-uni oli taattu.

Perjantain juhlagaala alkoi ulkoilmaesityksillä: Ponien esteratsastukseen valmistauduttiin huolella. Hevostytöt kunnostivat hellyydellä ratsuja, otsaharjat letitettiin, päitset ja suitset kiinnitettiin. Itse kilpailusta muodostui jännittävä, ensimmäisenä vauhdikkaalla laukalla tuli esiin kanttori Elia toisen nuoren miehen kanssa ja tytöt heti perässä. Yleisön intoa ja tunnelmaa ei laimentanut se, että hevosilla oli villasukkapäät ja runkona keppi, keppisharrastus on muuten nykyisin vakavasti otettava laji.

Leiriläisenä olleet ”sirkusperhe” Valta esiintyi seuraavaksi. Pienimmät näyttivät notkeuttaan ja Emma-pelle hauskuuttaan. Loppuhuipennukseksi saatiin henkeä pidätellä, kun seurattiin Toni-isän, tulitaiteilijan ja jonglöörin esitystä palavilla soihduilla.

Salista muodostui kaikkien perheiden ikioma estradi. Paula Erkkilän ohjaamassa jännitysnäytelmässä kaikkein pienimmät vierivät puolukoina lattialla. Tähtirooli taisi olla kivellä, Timo Rautiolla, jonka juurella ”koirakin” ehti käväistä jalkaa nostamassa. Näytelmään mahtuivat kaikki halukkaat ja kaikille löytyi oma paikka ja tärkeä tehtävä – ihan niin kuin leirilläkin.

Leirille oli saapunut muusikkoperheitä kaikista ilmansuunnista. Soitolla ja lauluilla ilahduttivat Volovien ja Löfin perheet sekä Nina Jolkkonen-Porander.  Elvytettiin myös kansakouluajan lastenrunoperinnettä Mirja Mäkisen lausumalla hysteerisen kanaemon rauhoitusrunolla. Ohjaajat uhkailivat esityksessään näyttää taivaan merkit ja näyttivätkin: Otavan ja Ison Karhun. Gaalan esityksiä saattoi vain ihailla ja monta naurua rämähteli salissa. Lopuksi jaettiin myös leiripalkintoja. Lähtökahveilla herkuteltiin tuoreilla mansikoilla ja muilla Habin eli Habibe Zenigilin keittiön herkuilla.

Leiriä valmisteltiin huolella pitkin kevättä. Milla Sajaniemi organisoi leirin, mutta lopulta hyvän hengen rakensivat kaikki yhdessä. Teemana oli kohtaaminen ja se onnistui. Palautteessa kerrottiin muun muassa: ”Otitte meidät leirille ihanasti vastaan ja suhtauduitte meihin hienosti myös leirin ajan.  Minulle tuli tunne, että olen tärkeä osa leirin rakentamista, en ”vain” leiriläinen.”

Lopuksi kuusivuotiaan Lumin ajatus leirin päätöstunnelmista, joka on helppo allekirjoittaa. Äiti kertoo: ”Lumi itki vikan leiri-illan ja lähes koko kotimatkan. Hän sanoi, että tuntuu niin haikealta, kuin ”sydämestä riistettäisiin palanen ja se jäisi leirille”. -Tuntuu oudolta palata maailmaan ihanan leirin ja ja yhteisön jälkeen. Onneksi ensi kesä on tulollaan!”

Kirjoittaneet Mirja Mäkinen ja Milla Sajaniemi 
19.09.2026Tervetuloa puurojuhlaan su 29.11.!
18.09.2026Heinäkuun talkoissa paikkoja parannettiin sekä raivattiin pusikoita kuin varastoakin!
10.09.2026Syystalkoisiin la 19.9. tervetuloa!
07.07.2026Petrun praasniekkaa juhlittiin Puroniemessä kaksi päivää
31.05.2026Petrun praasniekkaan su-ma 28.-29.6.!
26.05.2026Elämänkerta isä Hermannista
25.05.2026Vieraita Valamosta Puroniemessä
24.05.2026Monenlaista virikettä leirielämään
07.05.2026Ihan uutta: talkooleiri aikuisille ke-pe 29.-31.7.
02.05.2026Kevättalkoopäivät pe-su 15.-17.5. kutsuvat!
10.04.2026Puuhapäivä: Särkiä, ruusuja ja kaikkein ylellisintä Puroniemessä
04.04.2026Vuosikokous 2026: Entisillä männään
06.03.2026Heinäkuun perheleiri ma-pe 6.-10.7. kutsuu!
26.01.2026Puroniemen Ystävät ry:n vuosikokous su 22.3. klo 14 Puroniemessä
25.01.2026Perheiden puuhapäivä la 21.3. Puroniemessä
15.12.2025Avustus Mansikka ry:ltä - Turvaa terveyteen ja sähkölaitteiden toimivuuteen Puroniemessä
11.12.2025Puheenjohtajan puhe puurojuhlassa
11.12.2025Iloinen savolais-karjalainen puurojuhla
07.12.2025Puroniemen rakennukset A-luokkaa
23.10.2025Puurojuhla la 29.11. - ilmoittaudu ajoissa!
12.10.2025Puroniemessä talkoiltiin lokakuussa
31.07.2025Puroniemi - Sydämen koti
12.07.2025Jukka Puranen - 80 vuotta vanhentumatonta energiaa
17.03.2025Vuodelle 2025 valittu hallitus jatkaa tutulla kokoonpanolla
10.01.2025Kesää 2025 odotellen, menneeseen katsahtaen Ollaan yhdessä -leiriin 2024 palautetta
23.10.2024Jatkis 2024
15.05.2024Melekone juttu, ainakii mahoton
14.05.2024Sängynkantokeikka - pelastajat pulasta pelastamassa
19.04.2024MITÄHÄN PURONIEMEN MAASTA LÖYTYY?
17.03.2024OLIPA MUKAVA PÄIVÄ - PERHEIDEN PUUHAPÄIVÄ 16.3.
15.03.2024ISON ILON AIHETTA YHDISTYKSELLE JA KUNNIOITTAVAA KIITOSTA MANSIKKA ry:lle. MÄKIMAJAN KUNNOSTUKSEEN 25 000 EUROA AVUSTUSTA.
20.09.2023Viikonloppu Ortodoksia-leirillä
24.08.2023Syksyn 2023 ohjelmaa
20.06.2023Kaikkien leiri 16.-18.6.2023
29.04.2023Puroniemen omat "apostolit"
05.04.2023Puroniemi on mukana kylien yhteiset tilat-esittelyssä
27.03.2023Vuosi vaihtui - hallitus ei
22.03.2023Kun hauki söi ahvenen - väriä, iloa ja hartautta Puroniemessä
27.11.2022Perinteinen puurojuhla 27.11.
15.07.2022Puroniemen perinteinen perheleiri
30.06.2022Petrun praasniekka ja omat apostolimme Pietari ja Paavali
20.05.2022Lettukestit ja ketjuheittotestit
25.03.2022Vuosikokouksen 2022 satoa
14.02.2022Puroniemen ystävät ry:n kevätkokous lähestyy
07.02.2022Puroniemen alueesta kokonaiskuva. Historiaa ja kasveja opasteina
06.09.2021Orodoksia leirin 2021 tunnelmia
17.08.2021Diakonian palvelupäivä 1.9.2021
02.08.2021Ortodoksinen venäjänkielinen perheleiri Puroniemessä
30.07.2021Kuopion ortodoksisella seurakunnalla oli kesällä 2021 peräti kolme leiriä Puroniemessä
28.07.2021Metropoliitta Arseni vierailemassa Puroniemessä 28.7.kristinoppileirillä
16.07.2021Puroniemen Perinteinen perheleiri
30.06.2021Petrun praasniekka Puroniemessä - kesää ja juhlaa parhaimmillaan
17.06.2021Kajaanin kripa 2021
30.05.2021Lettukesti-ilta 27.5.2021
25.05.2021Puroniemen kevättalkoot osa I
15.05.2021Silta yhdistää
08.04.2021AURINGONKELTAISIA RUUSUJA ARKKIMANDRIITTA HERMANILLE!
26.03.2021VUOSIKOKOUKSEN PÄÄTÖKSIÄ
25.03.2021Puuhapäivien pääsiäiskoristeita menneiltä vuosilta.
09.02.2021Vuosikokous 21.3. klo 14
22.12.2020Joulutervehdys
13.08.2020Suonejoen taideseura ry:n kiitokset ja upeita leirikuvia
02.07.2020Isä Harri lampaita kaitsemassa Puroniemessä
27.04.2020Leirit ja tapahtumat peruttu
16.07.2019Tsasounasta ei lintsattu ? viisi päivää ja yhdeksän palvelushetkeä
15.07.2019Ollaan yhdessä -leirin 2019 kokemuksia Niilon, Joonan, Jonatanin, Ronjan, Janikan, Niklaksen, Paulan ja Arton muistelemina.
29.06.2019Ruusuja praasniekassa
14.05.2019KUOPION SEURAKUNTALAISET RANSKALAISELLA VISIITILLÄ METROPOLIITTA PANTELEIMONIN PAIMENTAMANA
13.05.2019TOUKOKUINEN LAHJOJEN PÄIVÄ eli iisalmelaisten iloinen vierailu
08.04.2019Mikä ihana pappi! Puuhapäivät Puroniemessä.
20.03.2019Tilit täsmäsivät ja kertomus oli totta
01.02.2019Vuosikokouskutsu
29.10.2018"Ja isä Hermanni oli huippu, se oli paras." Ollaan yhdessä "leirin muisteluita
23.09.2018Meill` on metsässä nuotiopiiri. Monia armorikkaita vuosia, Puroniemi!
05.09.2018Diakoniapäivä Puroniemessä - kun kutsuttiin, niin tultiin
03.09.2018Syystalkoot 29.9.2018
07.06.2018Ollaan yhdessä leiri 2.-6.7.
26.05.2018Kerrothan muistojasi Puroniemestä!
19.03.2018Vuosikokous valitsi kuluvan vuoden toimijat
19.03.2018Mitäs Perheiden puuhapäivillä 17- 18.3.2018
20.11.2017Puurojuhlaan 10.12.2017
28.07.2017Kuopion ortodoksisen seurakunnan kripari 2017
19.07.2017Ortodoksialeiri 11.-13.8.2017
30.06.2017Sipulikupoli lahjoituksena Puroniemeen
19.06.2017Mitä tapahtuikaan Kaikkien leirillä 2017?
12.06.2017Kolmannen sukupolven puroniemeläisiä monikulttuurisuutta oppimassa.
15.05.2017Kesän 2017 perheleirit ovat jo täynnä
02.05.2017Puroniemen leirikeskus Paikallislehti Sisä-Savossa
10.04.2017Puroniemen kevättalkoot
10.04.2017Irina-iguaani ja Tuukka-toukka tutustuivat Perheiden puuhapäivillä
26.03.2017Vuosikokousuutisia.
21.03.2017ULLA, LAHJA, JUUNO, PEKKO JA HOVI - JUHLAVUODEN PÄÄTÄHDET PURONIEMESSÄ
15.03.2017Hiljaisuuden retriitti 27.4.- 1.5.
15.03.2017PERHEIDEN PUUHAPÄIVÄT 1-2.4.2017
01.03.2017PERHELEIRI 2017
26.02.2017Vuosikokouksen muuttunut aikataulu!
14.02.2017Vuosikokoukutsu
30.01.2017Yleiset pilkkikisat 18.3.
30.01.2017HEVOSMETSÄTYÖKURSSI 04.-05.03.2017
19.01.2017Tapahtumakalenteri kevät ja kesä 2017

Näytä lisää »