Tsasounasta ei lintsattu ? viisi päivää ja yhdeksän palvelushetkeä

”Täällä yhdistyy mahtavalla tavalla leiri-, kirkko- ja perhe-elämä” kirjoitetaan Ollaan yhdessä –perheleirin palautteessa. Leiri järjestettiin Puroniemessä heinäkuun ensimmäisellä viikolla. Lahden seurakunta yhtenä mahdollistajana lähetti huippumahtavan kanttorin, Elia Pietarisen, sekä osallistujia. Leiriväkeä saapui niin Lapista, länsirannikolta kuin aivan etelästä. Leirillä saattoi kuulla suomen lisäksi ruotsia, viroa, venäjää ja turkkia. Ekumeenisen leirin tunnusmerkistökin täyttyi, osallistujat, joita kaikkine apujoukkoineen oli 74, edustivat ainakin neljää uskontokuntaa. Ortodoksisuus kiinnostaa - ja elää.

Niin hyvin aluksi ryhmäydyttiin, että aikuisten tutustumiskeskustelut piti väkisin keskeyttää. Ohjaajat Oona Bordi, Herman Honkaselkä, Petra Montonen, Tiitus Piispa, Julia Siimento ja Mikael Vilhunen ja veivät lapsiryhmänsä pihaleikkeihin ja peleihin; lännen nopein tuli selville ja ponina pyörityksi. Liikkumista vauhditti myös kunnan nuorisotoimen väki. Toiminnan jälkeen pysähdyttiin vedenpyhitykseen tsasounassa ja vaellettiin arkkimandriitta Hermanin johdolla siunaamaan majapaikat asukkaineen.

Leirillä ei sade haitannut, ohjelman runsaus imaisi mukaansa. Aikuisille oli luentoja kiintymyssuhteista, tempperamenttieroista, Raamatun ihmissuhdedynamiikasta ja kohtaamisesta. Opittiin kellojen soittoa, resitatiivista lukemista ja ortodoksisia lauluja sekä pajupillien tekoa ja onkikalastusta. Oli taide- ja tanssipajoja, ”kylpylähoitola”, sirkus- ja teatteriesityksiä, pelejä, leikkiä askartelua. Ja tietysti aina rakkaassa leirikirkossa rukoushetkiä, akatistos ja liturgia. Oli nuotioiltoja ja keskusteluja. Jokailtainen uiminen ja saunominen lauluineen olivat huippuhetkiä, joku taisi vilustuakin, kun ei malttanut vedestä edes saunaan.

 Vieraitakin oli: Rautalammin kunnan ylipalomies Jukka Korhonen havainnollisti, miten kauhistuttavat liekit leimahtavat kahteen metriin, jos heitämme kupillisen vettä tuleen asti kuumenneeseen munkkirasvakattilaan. Erinomaisesti hän myös esitteli savolaisilla tarinoilla höystettynä hyökkäysautoa, höökiä, jonka kalustukseen kuuluu letkujen ja ruiskujen lisäksi ainakin sata muuta esinettä talikosta moottorisahaan.

Kalastuksen erityispiirteistä nautittiin rannassa, oli monta onkea rivissä, ei hätiköintiä, ei riehumista eikä ainoatakaan koukkua pienillä poskilla. Kalastuksen opettaja Risto Hiltunen ja Arto Erkkilä saivat osakseen varauksetonta ihailua kalastusta neuvoessaan. Ahvenia ongittiin ja kun sitten huiskaistiin järvestä iso hauki ja lahna, marssi kokonainen seurue ylpeänä niitä näyttämään. Ja kaikkea valvoi muikkumestarinakin tunnettu arkkimandriitta Herman. Leiripappeina ja luennoitsijoina toimivat myös isä Risto Käyhkö sekä isä Martti Hänninen.

Kuvataideopettaja Risto Hiltunen veti ulkona myös ympäristötaidepajan, saattaapa teoksia löytyä vieläkin lähimetsiköstä, kuten puusta tehdyt kädet luisevine sormineen kättelemässä leiriystävyyden merkiksi. Puukot heiluivat hyvissä hommissa myös Arton ja Urhon opettaessa pajupillien tekoa. Pillien kimeys vislasi pitkin iltaa nuotion ympärillä, kunnes paju korvien onneksi kuivui.

Tansitaiteen lumoihin  johdatteli Laura Rukola leiriläisiä kolmena eri ryhmänä. Oli hauskuuden, musiikin ja leirin houkuttamaa eläytymistä ja omaa luovaa liikettä. Ilo nousi päällimmäiseksi tunteeksi, iällä ei väliä, kun piti keholla seurata silkkipaperin lentoa tai kontata ilveksenä lattialla. Miehenköriläätkin eläytyivät niin, että käskivät laittaa ikuisen sensuurin todistusaineistolle eli valokuville.

Viimeisen iltayön jalisottelusta ohjaajat vastaan leiriläiset ei kiivaita käänteitä ja huraahuutoja puuttunut. Sahara-pelikenttää juostiin ja maaleja tykitettiin. Nuotio alkoi jo hiipua ja laskeva aurinko punersi mäntykankaalla pelin päättyessä. Seuraava päivän päätteeksi tuleva koti-uni oli taattu.

Perjantain juhlagaala alkoi ulkoilmaesityksillä: Ponien esteratsastukseen valmistauduttiin huolella. Hevostytöt kunnostivat hellyydellä ratsuja, otsaharjat letitettiin, päitset ja suitset kiinnitettiin. Itse kilpailusta muodostui jännittävä, ensimmäisenä vauhdikkaalla laukalla tuli esiin kanttori Elia toisen nuoren miehen kanssa ja tytöt heti perässä. Yleisön intoa ja tunnelmaa ei laimentanut se, että hevosilla oli villasukkapäät ja runkona keppi, keppisharrastus on muuten nykyisin vakavasti otettava laji.

Leiriläisenä olleet ”sirkusperhe” Valta esiintyi seuraavaksi. Pienimmät näyttivät notkeuttaan ja Emma-pelle hauskuuttaan. Loppuhuipennukseksi saatiin henkeä pidätellä, kun seurattiin Toni-isän, tulitaiteilijan ja jonglöörin esitystä palavilla soihduilla.

Salista muodostui kaikkien perheiden ikioma estradi. Paula Erkkilän ohjaamassa jännitysnäytelmässä kaikkein pienimmät vierivät puolukoina lattialla. Tähtirooli taisi olla kivellä, Timo Rautiolla, jonka juurella ”koirakin” ehti käväistä jalkaa nostamassa. Näytelmään mahtuivat kaikki halukkaat ja kaikille löytyi oma paikka ja tärkeä tehtävä – ihan niin kuin leirilläkin.

Leirille oli saapunut muusikkoperheitä kaikista ilmansuunnista. Soitolla ja lauluilla ilahduttivat Volovien ja Löfin perheet sekä Nina Jolkkonen-Porander.  Elvytettiin myös kansakouluajan lastenrunoperinnettä Mirja Mäkisen lausumalla hysteerisen kanaemon rauhoitusrunolla. Ohjaajat uhkailivat esityksessään näyttää taivaan merkit ja näyttivätkin: Otavan ja Ison Karhun. Gaalan esityksiä saattoi vain ihailla ja monta naurua rämähteli salissa. Lopuksi jaettiin myös leiripalkintoja. Lähtökahveilla herkuteltiin tuoreilla mansikoilla ja muilla Habin eli Habibe Zenigilin keittiön herkuilla.

Leiriä valmisteltiin huolella pitkin kevättä. Milla Sajaniemi organisoi leirin, mutta lopulta hyvän hengen rakensivat kaikki yhdessä. Teemana oli kohtaaminen ja se onnistui. Palautteessa kerrottiin muun muassa: ”Otitte meidät leirille ihanasti vastaan ja suhtauduitte meihin hienosti myös leirin ajan.  Minulle tuli tunne, että olen tärkeä osa leirin rakentamista, en ”vain” leiriläinen.”

Lopuksi kuusivuotiaan Lumin ajatus leirin päätöstunnelmista, joka on helppo allekirjoittaa. Äiti kertoo: ”Lumi itki vikan leiri-illan ja lähes koko kotimatkan. Hän sanoi, että tuntuu niin haikealta, kuin ”sydämestä riistettäisiin palanen ja se jäisi leirille”. -Tuntuu oudolta palata maailmaan ihanan leirin ja ja yhteisön jälkeen. Onneksi ensi kesä on tulollaan!”

Kirjoittaneet Mirja Mäkinen ja Milla Sajaniemi