Puroniemen omat "apostolit"

29.04.2023

Puroniemen tsasouna on omistettu pyhille apostoleille Pietarille ja Paavalille .Viime kesän  praasniekan 29.6. 2022 juhlapalveluksen yhteydessä metropoliitta Panteleimon käsitteli puheessaan apostolien Pietarin ja Paavalin elämää ja mainitsi samassa yhteydessä, että meillä suomalaisilla on myös omat ”apostolimme” igumeni  Pietari ja arkkipiispa Paavali, jotka molemmat olivat Laatokan Valamon kasvatteja. Puroniemen yli 60-vuotiseen, voisi sanoa maineikkaaseen ortodoksiseen historiaan, kuuluu monien merkittävien kirkon toimijoiden leirimenneisyys joko nuorina leiripappeina tai leiriläisinä, kuten arkkipiispa Leon, arkkimandriitta Hermanin, piispa Sergein ja kanttori Viktor Jetsun, muutamia mainitakseni.

Arkkimandriitta Hermanin muistin mainiosta tietopankista löytyy tarina, jonka mukaan Valamon pappismunkit Paavali ja Pietari läksivät syksyllä 1939 evakkomatkalle Vanhasta Valamosta nurin käännetyn alttaripöydän sisällä. Kesällä he olivat toimittaneet palveluksia Pietarin ja Paavalin kirkossa.

Saara Stranius kertoi yhteisen praasniekkaohjelman 2022 aikana arvokkaan ja vaikuttavan muiston vuodelta 1986, jolloin arkkipiispa Paavali ja silloinen apulaispiispa Leo tulivat yllätysvieraiksi perheleirille. Juuri sopivasti olivat lapset aikuisten kanssa leipomassa karjalanpiiraita.  Arkkipiispa seurasi iloisen kiinnostuneena leipomista. Saara, joka perheineen oli mukana, kertoo, miten hän tunsi näille piirakoille tulleen erityisen siunauksen. Kun piiraat oli paistettu, kutsui arkkipiispa kaikki leiriläiset pyhäkköön, jossa hän aluksi kertoi Jeesuksen rukouksen voimasta, jota hän kaiken kaikkiaan oli nostanut esiin viime vuosinaan.

Arkkipiispa kehotti kaikkia nousemaan seisomaan ja rukoilemaan. – Luulin, että me hänen kanssaan toistamme yhdessä rukousta, Herra, Jeesus Kristus, Jumalan poika, armahda minua syntistä. Mutta edes arkkipiispan huulet eivät liikkuneet, hän rukoili äänettömänä, sydämessään. Rukouksen rytmin saattoi nähdä hänen ristinmerkeistään ja kumarruksistaan, jotka hän toisti 100 kertaa, muistelee Saara. Muutkin alkoivat rukoilla samalla tavalla täydellisen hiljaisuuden vallitessa ja ihmeellistä oli myös se, että tavallisesti lattialla juoksentelevat lapset rauhoittuivat ja hiljentyivät. 

-        Pyhyys tarttui rauhaa heijastelevasta hartaan rukoilijan olemuksesta. Me kaikki olimme kokeneet jotain hyvin erikoista, todellista rauhaa ja lujaa uskoa, rukouksen vahvaa voimaa, kertoo Saara. Tuo unohtumaton rukoushetki ja rukous, ovat kantaneet häntä läpi elämän. – En koskaan unohda Paavalia, joka opetti esimerkillään, äänettömällä rukouksella, enemmän kuin mitkään sanat olisivat voineet tehdä, toteaa Saara lopuksi.

 

Leirikeskuksen naapurissa kesiään viettänyt ja nyt jo tuonilmaisiin siirtynyt Mikko Kuikka oli läsnä silloin, kun Puroniemi sai igumeni Pietarin siunauksen vuonna 1958. – Tienristeyksessä  igumeni Pietari laittoi puun oksaan ikonin,  kumartui  ja siunasi maan. Hänellä oli mukanaan Keiteleen Hiekasta sijainneesta Konevitsan luostarista hiekkaa, sen hän sirotteli maahan, kertoi Mikko. Miljoonat maahan vierineet hiekanjyväset olivat luostarin rukouksien jatkumo samalla kun oli toteutumassa  rantapalstan myyneen Matroona Kuikan visio Puroniemestä yhä uusien ortodoksisukupolvien kasvupaikkana.

Mirja Mäkinen

P.S. Valokuvat arkkipiispa Paavalista Saara Straniuksen albumista
IMG_5380.jpg

IMG_5381.jpg
15.05.2024Melekone juttu, ainakii mahoton
14.05.2024Sängynkantokeikka - pelastajat pulasta pelastamassa
19.04.2024MITÄHÄN PURONIEMEN MAASTA LÖYTYY?
17.03.2024OLIPA MUKAVA PÄIVÄ - PERHEIDEN PUUHAPÄIVÄ 16.3.
15.03.2024ISON ILON AIHETTA YHDISTYKSELLE JA KUNNIOITTAVAA KIITOSTA MANSIKKA ry:lle. MÄKIMAJAN KUNNOSTUKSEEN 25 000 EUROA AVUSTUSTA.
20.09.2023Viikonloppu Ortodoksia-leirillä
24.08.2023Syksyn 2023 ohjelmaa
20.06.2023Kaikkien leiri 16.-18.6.2023
29.04.2023Puroniemen omat "apostolit"
05.04.2023Puroniemi on mukana kylien yhteiset tilat-esittelyssä

Siirry arkistoon »