Sängynkantokeikka - pelastajat pulasta pelastamassa14.05.2024
Mäkimajassa oli remontti alkamassa ja tilat oli tyhjennettävä. Kysymyksessä oli 28 kappaletta täyspuusänkyjä, siis koko puuta, ei puumassaa. Ne oli suunnitteilla viedä saliin odottelemaan, ja miesarviointinakin ne todettiin painaviksi. Kaksi ensimmäistä, hieman etuajassa paikalle tullutta kantajaa katseli sänkyrivejä ja alkoipa heidän harteitaan painaa luvatun vapaaehtoistyön raskaus ja työpäivän pituus. Kello kävi. Eipä tullutkaan kahden miehen urakkaa, lisäväkeä ilmestyi kiitettävästi kantotyöhön ja tavaransiirtoon, yhteensä11 henkeä. Huikeaa lisäapua saatiin neljältä rautaisessa kunnossa olevalta Rautalammin palokunnan ammatti- ja puoliammatipelastajalta, joilla kutsumustyön lisäksi riitti auttamisen ja pelastamisen tahtoa myös kerholaisina vapaa-ajalle. Meidät pelastettiin pulasta. Lopputulos oli yllättävä, kun tunnin kestäneen railakkaan tekemisen jälkeen kaksi kolmasosaa salista oli sänkyjen täyttämä ja tehtävä suoritettu. Keittiökin selvisi kymmenen minuutin viiveellä ja iloisella mielelllä herkuteltiin porsaanleikkeellä, jonka lisukkeena oli paikallista väriä, Korholan kartanon Oililta saadun reseptin mukaan tehtyä punajuurisalaattia. Melkein unohtui. Sängythän on kannattava takaisin. Palokuntaväki lupasi tulla uusurakkaan ja kyllä heitä odottaa myös kesäinen sauna-ilta Puroniemessä. Kiitos, kiitos kaikille! Teksti: pj Mirja Mäkinen
Sänkyjä salissa säilössä. Sänkyjen kantoa. Sänkyjen kantourakka tehty. |
17.03.2025 | Vuodelle 2025 valittu hallitus jatkaa tutulla kokoonpanolla |
10.01.2025 | Kesää 2025 odotellen, menneeseen katsahtaen Ollaan yhdessä -leiriin 2024 palautetta |
23.10.2024 | Jatkis 2024 |
15.05.2024 | Melekone juttu, ainakii mahoton |
14.05.2024 | Sängynkantokeikka - pelastajat pulasta pelastamassa |
19.04.2024 | MITÄHÄN PURONIEMEN MAASTA LÖYTYY? |
17.03.2024 | OLIPA MUKAVA PÄIVÄ - PERHEIDEN PUUHAPÄIVÄ 16.3. |
15.03.2024 | ISON ILON AIHETTA YHDISTYKSELLE JA KUNNIOITTAVAA KIITOSTA MANSIKKA ry:lle. MÄKIMAJAN KUNNOSTUKSEEN 25 000 EUROA AVUSTUSTA. |
20.09.2023 | Viikonloppu Ortodoksia-leirillä |
24.08.2023 | Syksyn 2023 ohjelmaa |
Siirry arkistoon » |