Melekone juttu, ainakii mahoton

Kamalaa, hankalaa, hurjannäköistä, vaikeaa, arvaamatonta, vaarallista, melekone juttu, ainakii mahoton. Näin somessa luonnehditaan konkelon kaatoa. Tämän jutun sankarit puolestaan arvioivat tehtävän ongelmalliseksi. Puroniemessä koivun  poistosta sukeutui todellisuutta, kun rantakoivu oli katketessaan päätynyt puolilepoasentoon, nojaamaan tiukasti männyn oksien väliin eli konkeloon. 

 

Nimimerkillä ”Kokenut kaataja” viestitteli yhdistyksen varapuheenjohtaja ja kuvaamataiteen asiantuntija, Risto, olevansa valmis nyrjäyttämään konkelon nurin. Apuriksi ilmoittautui heti Eero, joka oli sitä mieltä, että kaato ei ole vaarallista, jos tietää, mitä tekee. Ja Eerohan tiesi, kuten Ristokin. Molemmille sahureille ovat konkelot, jotka muuten kaikki ovat erilaisia, tulleet tutuiksi.

 

Meille vain oli uutta, että uudella hallituksemme jäsenellä on vankkaa metsäalan osaamista.Ensimmäiset sahauksensa Eero kertoi tehneensä justeerilla. Teini-ikäisenä sahausvauhti kiihtyi, kun käteen ilmestyi moottorisaha. Tosin tuon ajan tekninen ihme  painoi 14 kiloa. Kannattaisi itsekunkin kokeilla tukkipuun kaatoa noin järeällä apuvälineellä.

 

Naapurimännyn oksien väliin tiukasti nojaavaan konkeloon oli kiinnitettävä liina ja pitkä köysi. Risto, tietysti,  oravan taidoin kiipesi puuhun tikkaita pitkin lähentyen tarpeeksi vahvaa oksaa, josta suunta ylöspäin. Konkelo otettiin latvaosasta kiinni pitkällä köydellä, jolla varmistettiin, ettei se kaadu saunan päälle. Liinalla tuettiin tyviosa, jossa viiden metrin korkeudella oli murtuma. Kaatolovi, joka määrittelee mihin suuntaan puu kaatuu, tehtiin järvelle päin. Tyvipölli kaadettiin hallitusti  rantaveteen. Latvaosa putosi järveen pystyasentoon mäntyyn nojaten. Siitä tehtiin kolme lyhennystä. Ja loppulatvus kaadettiin nätisti mitään vaurioittamatta katajan ja lepän väliin.

 

Runkopätkät lyhennettiin nopeasti ja tehokkaasti, peräti kolmella moottorisahalla, koska tietysti myös Irenellä oli oma saha mukana. Helposti saattaisi saada käsityksen, että leirikeskuksen  talkoisiin tulevilla naisilla on yleensäkin moottorisaha takakontissa. Ei sentään, Irene on upea poikkeus. Uskoisin kuitenkin, että Puroniemen puut,  rannat ja vastarannat ovat tutut ja rakkaat Irenelle, joka jo pienenä pellavapäänä hoiteli käpylehmiä isä Toivon paimentaessa leirinuoria.

Teksti: pj Mirja Mäkinen