Perheleirin päiväkirjasta osa I06.07.2016 Maanantai 4.7.2016 Perheleiri alkoi – ilma kylmä, tunnelma lämmin Koko aamun sadetta vihmonut taivas tarjoili kohteliaasti vedetöntä pilviharmaata sen ajan, että juuri käynnistyneen perheleirin osallistujat pääsivät rannalle vedenpyhitykseen, jonka isä Johannes Parviainen leirikanttori Markus Hännisen kanssa toimittivat. Ja virkistävän pitkä kävelyretki muodostui majapaikkojen siunauksesta, kun puiden juuria varotellen käveltiin Marin mökistä Villa Vilulaan. Ihanaa, parasta, odotettua; olivat ensimmäiset pikakommentit leiriläisiltä. Tavattiin vanhoja tuttuja, tutustuttiin uusiin. Lastenohjaajat laittoivat niin lapset kuin vanhemmatkin iloisille nimihippasille, jonka vellikello keskeytti. Melkein ehti tulla juostessa kuuma, vaikka mittari näytti niukasti +11 astetta. Iltarukousten Taivaallinen kuningas kaikui leiritsasounassa kaiken ikäisin äänin vahvana ja onnellisena. Me olemme yhtä ortodokseina ja ekumeenisesti. Saunauijien iloksi takoi sade pisaraloiskeensa vedenpintaan ja lopuksi oli takkanautintoina tulta ja paahdettuja makkaroita. Huomiseen! Mirja Mäkinen |
Puroniemen ystävät ry
Puroniemen leirikeskus
Puroniemen leirikeskus