Perinteinen puurojuhla 27.11.

Valmistelut virittävät puurojuhlatunnelmaan

Lumen huurruttama metsä, jossa  puolukan- ja mustikanvarvut vielä tunkeutuvat valkopeitteen alta, johdatteli joulupuunhaussa allekirjoittaneen puhtaimmillaan mitä aidoimpiin joulunodotustunnelmiin. Sahakaato ja peräkärrikuljetus Suonenjoelta onnistuivat tällä kertaa maalaiselämän tuomalla perusosaamisella. Kuuset jäivät Puroniemessä seinustalle odottamaan jalkoihin asettajaa.

 Jotta sali saattoi vastaanottaa juhlijansa valkein liinoin, kimmeltävin palloin, hopeaköynnöksin ja kynttilöin, aloitimme torstaina Vienon ja Marjatan kanssa liinoittelun ja koristelun, jossa vasaraa ei vierastettu eikä kiipeilyä pelätty. Varastosta haettujen lukuisien isojen joulukoristeita sisältävien pahvilaatikoiden määrä näytti alkuunsa pahasti liioittelulta.

Entiseen tapaan olin täyttänyt takapenkkini karjalaraanuilla, seimellä ja jouluenkeleillä, jotka tulivat vieraileviksi koristeiksi juhlaamme. Jälleen kerran osoittautui, kuinka paljon isot tilat mahduttavat tunnelmatavaraa, mitään ei ollut liikaa. Lauantaina jatkuneet kuusien pystytykset ja kynttelikköjen asetukset ikkunalaudoille vaativatkin jo varmaa miehenkättä, kirvestä ja ruuvimeisseliä, joita Jukka tottuneesti käytti Juhanin auttaessa. Loppukoristeluja tekivät Helena ja Marjatta. Kauniiksi ja kutsuvaksi tarkoitettu salimiljöö oli valmis. Joulusaliin johdattelivat hämärässä päivässä Timon ripottelemat ulkovalot.  

Puurojuhlaa parhaimmillaan

Korona vielä pelotteli osallistujia, meitä oli aikaisempia vuosia vähemmän. Hieman yli 30 henkeä. ”Kristus syntyy, kiittäkää” on ortodoksinen joulutervehdys, joka ilmaisee joulun sanoman, kiitollisuuden siitä, miten paljon koko ihmiskunta on saanut meille tuodusta rakkauden sanomasta. Saliin kokoontuneita katsellessa oli myös helppoa tuntea aitoa kiitollisuutta siitä, että me Puurojuhlaan kokoontuneet saamme nämä iloiset yhdessäolon hetket. Väistämättä vertailupohjaa löytyy mielenkin tasolla. Maailmalla, kaukana meistä, on sodittu jatkuvasti, mutta nyt sodan kauheuksien todellisuus on tullut lähemmäksi ja median välittämänä nähtävämmäksi ja ahdistavammaksi.

Vaikka joululauluja on kuukauden verran kiitettävästi tullut monesta eri monitorista kaupantekoakin tavaratalossa siivittäen, on meillä Puroniemessä oman laulamisen ilo. Juhani kitaroineen laulatti rakastetuimmat joululaulut ja lauloi itsekin. Isä Harri palautti mieliin Vesanto-lehteen kirjoittamansa artikkelin pohjalta 2022 vuotta vanhaa tapahtumaa, jossa oli perhedraaman ainesta. Olihan Josef huomattavasti synnyttävää Mariaa vanhempi ja kuinka Maria olikaan raskaana?

Olin ajatellut pienimpien iloksi lukea pari kirjoittamaani lasten joulurunoa. Vastoin edellistä vuotta oli kuitenkin lapsille omistettu nurkkaus tyhjä. Aikuisyleisö sai luvan olla lapsenmielisenä kuulijana.

Huumori on vaikea laji niin proosassa kuin puhekerronnassa.  Mutta metropoliitta Panteleimon, meidän arvovieraamme, armoitettu kertoja ja huumorin ystävä kun on, hersytteli meistä hyvät naurut. Itse kertomuksen, Sitten myö syötiin, savonmurteen viännöksien painotukset osuivat nautittavasti kohdalleen. Yhdessä nauraminenkin on hauskempaa, sen saattoi todeta.

Seija, hoiteli arpajaiset, monia onnisti ja joitakin monesti, kuten jälleen kerran pääsimme todistamaan. Mutta kaikille halukkaille riitti pikkusalaisuuksia, kun pukin vakka ilmestyi, Ikään katsomatta on paketteja aina yhtä jännittävä avata.

 Ja sitten myö syötiin, alkuglögien lisäksi ja ohjelman välissä Sirkka Häkkisen parasta puuroa ja pj-rusinasoppaa sekä torttukahvit tietysti. Lähtiäislahjoiksi saimme hymyjä, halailuja ja kiitoksia! Mutta muistettakoon: Vieraat ovat kaikkien juhlien keskiössä, he tekevät juhlan. Lämpimästi kaikkia niin mukana olleita kuin valmisteluja tehneitä kiittäen

Mirja Mäkinen, pj