TOUKOKUINEN LAHJOJEN PÄIVÄ eli iisalmelaisten iloinen vierailu

13.05.2019

Mitä kaikkea virtuaalitodellisuus, digi ja robotit tarjoavatkaan uusine innovaatioineen:  pelejä, vaatteiden sovitusta ja seurustelua tekokoiran kanssa. Uusruokana voidaan tarjoilla sirkkoja , mutta herkkuhetkessä ei mikään voita aitoja, karjalaistaidolla tehtyjä piirakoita, siis niitä suussa sulavia, joilla kuuluu kirkkojakin rakennetun ja joille aina on markkinarakoa. Haikeita pettymysääniäkin on jo ehditty kirkon rahan niukkuutta koskien saanut kuulla: Ei taida enää niitä piirakantekijöitä olla. Kyllä on, sitä todisti  iloinen Evakkonaisten delegaatio Iisalmesta isä Martti  Hännisen johdolla.  Ja kun samaan seurueeseen oli vielä liittynyt arkkimandriitta Herman ja Martinus Markoff Lintulan luostarista, tuli väistämättä kevätauringon kirkastamasta kahvihetkestä terassilla lämminhenkinen ja hauska. Paikkoja katseltiin, muisteltiin ja kuulumisia vaihdettiin, ja selvisihän lopuksi vierailun perimmäinen syykin. Evakkonaiset halusivat tukea Puroniemen ystäviä ja lahjoittaa piirakoilla tienaamansa sievoisen summan yhdistyksellemme. Eikä siinä kaikki, jatkoa seuraa, olemme sopimassa yhteisiä piirakantekotalkoita syksyksi. Sitä odotamme ja jo edeltä käsin kauniisti kiitämme, kyllä lämmittää mieltä tällainen paneutuminen, tuen antaminen ja auttaminen.

Mirja Mäkinen

15.03.2024ISON ILON AIHETTA YHDISTYKSELLE JA KUNNIOITTAVAA KIITOSTA MANSIKKA ry:lle. MÄKIMAJAN KUNNOSTUKSEEN 25 000 EUROA AVUSTUSTA.
20.09.2023Viikonloppu Ortodoksia-leirillä
24.08.2023Syksyn 2023 ohjelmaa
20.06.2023Kaikkien leiri 16.-18.6.2023
29.04.2023Puroniemen omat "apostolit"
05.04.2023Puroniemi on mukana kylien yhteiset tilat-esittelyssä
27.03.2023Vuosi vaihtui - hallitus ei
22.03.2023Kun hauki söi ahvenen - väriä, iloa ja hartautta Puroniemessä
27.11.2022Perinteinen puurojuhla 27.11.
15.07.2022Puroniemen perinteinen perheleiri

Siirry arkistoon »