Meill` on metsässä nuotiopiiri. Monia armorikkaita vuosia, Puroniemi!

Puroniemen varputantereiden lempeät tömähdykset ja kasvillisuuden alle pysähtynyt puro seurailevat 29.6  Petrun praasniekan liturgiaan kokoontuvaa 50 hengen juhlajoukkoa. Tornikellon helähdykset kutsuvat, kuten ne ovat tehneet lähes 60-vuoden ajan.   Leiritsasounan pienehköllä alttarilla palvelusta toimittavat arkkimandriitta Herman, kirkkoherra Johannes Parviainen ja pastori Pekka Jyrkinen. Oili Mäkirinta johtaa Nikolaos- kuoron laulurukoilijoita, joukossa on uskollisina vapaaehtoisia Lea Huovinen ja Säde sekä Tuomo Tuovinen aina Karttulasta asti.  Isä Pekka tuo puheessaan esiin keskeisimmän ja olennaisimman – rakkauden. Agapen ja eroksen lisäksi rakkaus avautuu monimuotoisena eri henkilöiden kokemuksina. Se välittyy myös sukupolven yli muistamisena ja arvostuksena: Pekan isän, Väinö Jyrkisen ja monen muun elämäntyö Puroniemessä elää yhä, vuodet ja muistot ovat kiitollisuudesta läsnä. Palvelus koskettaa

Kesää on tavallista aikaisempi, on kuin keskiheinäkuu jo kukkisi runsaana. Vieno Mensonen on tehnytkin peltovaelluksen ja kukkakeräyksen. Floristin kauneuden taju ja tarkka silmä ilmentyvät salin asetelmissa. Arkisen tärkeä ohjekin saadaan siinä sivussa: Kukat kerätään edellisenä päivänä ja laitetaan yöksi kylmään. Vienon kukat eivät varise.     

Veera Luomi ja kantele heläyttävät esiin Karjalan kaipuun, ikävän kotiin. Raastavimmillaan sen tunsivat alkuaikojen ensimmäisten vuosikymmenten Puroniemen leiriläiset. Aika vaimentaa tunteita ja sukupolvet uusiutuvat. Keiteleelle perustetun Konevitsan luostarin igumenin Pietarin Keiteleen Hiekasta tuomat hiekkashiukkaset ovat 60 vuotta sitten solahtaneet Puroniemen harjulle. Veera jatkaa soittaen Konevitsan kelloja. Kuuntelemmeko nyt kantelerakentajan, Halosten kulttuurisuvun, Antin (Pekan veljen) sävellystä? Kotoista lämpöä ja Toivo Palviaisen Karjalan kaihoa välittää tyttären, Irene Palviaisen runoesitys: Hän lukee isänsä, arvostetun kirkkoherran ja Puroniemen leiripapin, 19-vuotiaana kirjoittaman runon, kulttuuriaarteen aikojen takaa. Laulujen iloa piipahtaa kylään. Rautalammin Mieskuoroa johtaa kanttori Kaisa-Liisa Pirkkanen: ”Asuu kaikissa puissa kauneus hiljainen, viipyy lintujen suissa onni sen”, Helvi Juvosta. Erja Kotan kuvaesitys peruuttaa ajassa Puroniemen tanssilavahistoriaan ja leirivalokuviin vuosien varrelta. Muistoja kerrataan, tunnistuksia haetaan.  Kertaan puheessani yhdistyksemme kuuden vuoden historiaa. Alku sisälsi aktiivien sinnikkään halun Puroniemen säilyttämisestä. ONL teki kuitenkin myyntipäätöksen 2011. Missään ei tarvittu ja missään ei haluttu leirikeskusta. Yksityiset ostotarjoukset kirittivät päätöstä, ja yhdistyksemme osti leirikeskuksen viimeiseen asti jännittävin vaihein ja äänestystuloksella neljä kolmea vastaan. Käytännön vapaaehtoisahertajat, rinnallakulkijat, tukijat, lahjoittajat ja jäsenet ansaitsevat kiitoksensa. Kanttori Viktor Jetsu, joka 31 vuoden ajan, ensimmäisestä leirivuodesta lähtien on ollut mukana leireillä antaa loppusanoissaan tunnustusta yhdistyksellemme. - Näin Pietarin ja Paavalin juhlapäivänä on ilolla todettava, että te, Puroniemen ystävät yhdistys, teette juuri sitä työtä, jota Kristus toivoi teidän tekevän, kun hän kysyi Paavalilta: ”Olenko minä sinulle rakas? Kaitse minun lampaitani.”     

Mirja Mäkinen

Puroniemen ystävät ry

Puheenjohtaja

Isä Pekka Jyrkisen praasniekkasaarna

Mirja Mäkisen puhe 

juttu on julkaistu Aamun Koitossa 3.9.2018